Epic Metal Battles Of History

Viime postauksessa kysyin merkillisen kysymyksen: "Mitä hittoa minä tein elokuun alussa entisen Accept-keulamiehen Udo Dirkschneiderin ja Nightwishin Marco Hietalan kanssa?" Nyt on viimein tullut aika vastata tuohon kysymykseen. Ottakaa hyvä asento ja napatkaa lämmintä juotavaa. Niko-setä kertoo teille nyt tosi jännän tarinan. Kuvamateriaalin takana on sitten tällä kertaa Katariina Määttä, joten iso kiitos sinne suuntaan.

Casedin kuvaukset olivat lähestymässä välitaukoaan. Viikon alku oltiin onnistuttu kuluttamaan lavastuksellisesti erittäin haastavan toimintakohtauksen parissa. Päivämme olivat tässä vaiheessa hieman totuttuja rennompia ja Puuilosta hankittujen tikkareiden ja Avengers-videoiden voimalla esteet tieltään raivaava kolmeen kutistunut kuvausjoukkomme oli juuri valmistautumassa uuteen tavaranhakureissuun.
Sitten puhelimeni alkoi pirisemään. Puhelun sisältö meni suurin piirtein näin:


"Moi, Niko. Missä olet? Istutko?"
"Eeeeen istu, mutta voin istua. Odotas..."

Tässä vaiheessa mieleni käy läpi kaikki mahdolliset kuolintapaukset ja onnettomuudet, mitä kuvitella saattaa.

"...noin. Nyt istun. Kerro."
"Lähdetkö tekemään musiikkivideota Udo Dirkschneiderin kanssa?"
"..."

Kävin haukkaamassa happea. Jalkojen kantokyky oli vaakalaudalla. Tässä vaiheessa on flashbackin paikka. Palaamme vuoteen 2006. Tarkemmin ottaen jouluun 2006 ja Lordin The Arockalypse levyyn. Metallilegenda Udo Dirkschneider. Acceptin entinen keulamies, sittemmin sooloprojektinsa U.D.O:n johtaja. Mies, joka lauloi kunniavieraana Lordin They Only Come Out At Night -kappaleessa. Herra, jonka musiikki tunnistetaan kaikkialla. Laita Balls To The Wall soimaan missä vain ja puolet porukasta laulaa mukana. Siitä hetkestä lähtien minusta tuli fani.

Ja minut aiottiin heittää kyseisen miehen kanssa tekemään videota. Diilin panokset kovenivat siinä vaiheessa, kun selvisi, että Nightwishin Marco Hietala lisättäisiin mukaan soppaan maukkaimpaan. Siinä pieni Niko sitten istui kuvauspaikan portaiden edessä ihmettelemässä maailman hämmentävintä puhelinsoittoa. Aikaa kuvauksiin oli tuosta hetkestä noin kolme kuukautta. Elokuun alun odotus oli alkanut.

Valot, kamera, mietteliäs ohjaajasetä ja Udon stuntti.

Mikä projekti nyt sitten oli tarkalleen ottaen kyseessä? Vaikka puoli valtakuntaa varmasti tietää, mitä uljas tiimimme on väsännyt viimeisen kuukauden ajan, en silti mene vielä kertomaan biisiä, enkä edes orkesteria. Vaikka näin internetin aikakaudella on helppo laskea yhteen yksi plus yksi, pidän tarkemmat yksityiskohdat piilossa videon julkaisuun asti. Siihen ei muuten ole enää hirveän pitkä aika. Editointipöydällä lötköttävä teos on parin päivän päässä valmistumisesta.

Kesä tuli ja meni. Elokuu kolkutteli jo ovella. Käsikirjoitus oli kasassa ja jälleen kerran pääsin ihmettelemään, miten pienestä aivopierusta voi syntyä niinkin hämärä ja peruskonseptistaan huolimatta omaperäinen teos. Yksi elämäni selkeimpiä visioita ja kenties aikojen kivuttomin käsikirjoitus. Lähtökohdat olivat täydelliset. Ja niin tuli lopulta odotettu hetki ja elokuun alku, kun hämmentävä ja kaikenkarvainen kuvauskaravaanimme lähti huristelemaan kohti Kuopiota ja Janne Tolsan Note-On Studiota. Kello lähtiessä oli kuusi aamulla. Menomatka vietettiinkin mielentilan osalta kuolleissa merkeissä.

Kädet viuhuivat ja valot kiehuttivat ilmaa taustallamme.

Tolsan studio (mm. Nightwishin ja Turmion Kätilöiden kotikontu) toimitti kuvausten ensimmäisen vaiheen taisteluareenaa. Kirjaimellisesti. Tiivistettynä videon idea on lainata Epic Rap Battles on Historyn ideaa, mutta historiallisten henkilöiden sijaan vastakkain laitetaankin kaksi metallilegendaa. Taistelu kuolemaan asti... tai ainakin siihen asti, kunnes biisi loppuu. Överitehokas kolmetuntinen käytettiin tilan lavastamiseen ja laitteiden pystyttämiseen sekä omalta osaltani ankaraan aivomyrskyyn. Udon ja Marcon aika oli rajallinen, sillä Dirkschneider-sedän piti vielä samana iltana esiintyä Kuopiorock 2013 -lavalla ja Marco oli lähdössä kohti Wackenia Nightwishin keikalle. Tavoite oli siis hoitaa molempien herrojen osuudet alle kolmessa tunnissa. Ei mahdotonta, mutta varmasti vaikeaa. Tämä takaraivossani valmistauduin saamaan herrat paikalle. Tunnelma oli jännittynyt, mutta ei onneksi pitkään.

Turmion Kätilöt -paidalla varustettu hevisetä.

Enter Marco Hietala. Enter nopea selitys siitä, mitä puuhataan. Kamerat käyntiin, mies paikalleen ja homma tulille. Tästä hetkestä eteenpäin muistikuvani päivän tapahtumista alkavat hämärtyä. Merkilliseen turbotekemisen moodiin lukittuneet aivoni käsittelivät tuhat asiaa samanaikaisesti, tiedostaen samalla käytettävissä olevan ajan.

Kylmiltä väreiltäkään ei vältytty. Hietalan ääni on aina ollut yksi niistä elementeistä, jotka ovat tehneet Nightwishista minulle niin mieluisan. Kuvattu biisi otti vieläpä erinomaisesti kaikki parhaat aspektit herran äänestä mukaan.

Tähän väliin sananen myös käytetystä laitteistosta. Sen lisäksi, että perinteiset kameramme olivat saaneet ystäväkseen upouuden jalustan sekä maailman kätevimmän monitorin, oli liikkeitämme avustamassa  ystävämme jib, joka käytännössä varmistaa kuvan ja liikkeen absoluuttisen täydellisyyden jokaisella otolla. Tämän ansiosta liikkeiden tasaisuus saatiin vietyä aivan uudelle tasolle. Kalleksi ristimämme laite tulikin mitä parhaimpaan aikaan, sillä editointipöydälle vilkaistessa onnistunutta materiaalia löytyy vain yksinkertaisesti liikaa. Mutta kuten olen jo tuhat kertaa sanonut, se on puhtaati positiivinen ongelma.

Uusi setä lauteille. Herra Dirkschneider on astunut studioon.
Ennen kuvauksia pelkäsin, että oman idolin kanssa työskentely tulisi olemaan omalta osaltani suu auki tuijottamista ja huonosti mongerrettua pelonsekaista englantia. Onneksi olin täydellisen väärässä. Mielipuolisen työmoodin astuttua peliin saatiin herran osuudet purkkiin aivan yhtä tehokkaasti kuin Marconkin. Maailman uhkuvimmalla persoonalla varustettu Udo ei pettänyt. Lisää kylmiä väreitä jaeltiin joka suuntaan ja monitoreilta toistetut klipit todistivat, että meillä oli edessämme mies, josta ei voi saada huonoa kuvaa.

Pian olivat Udonkin osuudet purkissa ja hetki, jota kaikki olivat odottaneet alkoi lähestymään. Marco Hietala Vs. Udo Dirkschneider. Molemmat legendat samassa kuvassa ottamassa mittaa toisistaan.

Face-off.

Viimeiset kohtaukset purkitettiin ja herrat päästettiin pienen kuvanottosession jälkeen takaisin omiin puuhiinsa. Tiimi oli huojentunut. Kaikki oli mennyt suunnitelmien mukaan. Lavasteet kestivät, tekniikka jätti pettämättä ja pienestä loppuspurtista huolimatta homma saatiin pakettiin täysin aikataulussa.

Minulla meni kokonainen kuukausi tajuta, että olin oikeasti osana tuota päivää. Udon kaltaisten kanssa työskentely oli asia, jota en kuvitellut tekeväni vielä ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen. Näin nyt kuitenkin pääsi käymään ja studiolta poistuttiin väsyneinä, mutta tyytyväisinä. Päivä kuitenkin jatkui vielä Kuopiorockin kuvaamisella (ja seuraava päivä myös), mutta sen sisältö ja erinäiset tapahtumat ansaitsevat kokonaan oman postauksensa. Viikonlopun tapahtumat nimittäin ottivat käännöksen vielä hurjempaan suuntaan ja yhteinen taival Udonkin kanssa jatkui vielä pienen hetken.

Tuo lämmin perjantai-iltapäivä sisälsi kuitenkin vain noin puolet videon lopullisesta sisällöstä. Kaksi viikkoa sitten kuvausrumbamme jatkui videon tarinapuoliskon kuvaamisella. Kun tämä video tästä valmistuu ja saadaan sylkäistyä maailmalle, aion kertoa teille vielä tästä jälkimmäisestä reissusta. Se oli nimittäin kenties tähänastisen urani hienoin kuvausreissu. Uuvuttavin, fyysisesti raskain, märin, hämärin, mutta silti se kaikkein hienoin.

Seuraava postaus on nyt kuitenkin sitten omistettu tälle Kuopiorock-reissulle, joten jätän teidät nyt taas hetkeksi rauhaan. Saarela over and out.

***

Kööri. Kuvassa ylhäällä, vasemmalta oikealle: Marko Karvonen, allekirjoittanut, Annika Korhonen, Katariina Määttä,
Keskellä: Marko Hietala, Jaakko Kauppinen, Teemu Karvonen,
Alhaalla: Milla Karjalainen, Udo Dirkschneider ja Miika J. Norvanto