Salkulla päähän ja menoksi!

Koska viime kuukaudet ovat olleet päivitysten osalta hyvin laihoja, ajattelin tehdä yhden massiivisen postauksen, jossa te hyvät lukijat pääsette tutustumaan Cased-elokuvan kulissien taakse. Syöksykäämme sisään kuin raivohullu merimakkara konsanaan.

Tämä on se vaihe, kun minun varmaan pitäisi selittää, mistä on kyse. Cased on siis tämä elokuvaprojekti, josta puhuin edellisessä postauksessa.

Halusin pysyä vanhojen tarinoideni maailmassa, joskin samalla luoda jotain sellaista, joka olisi pienestä skaalastaan huolimatta kuvaava ja arvoisensa aloitus mahdolliselle tulevalle suuremmalle sarjalle. Aikani ideoita pyöriteltyäni päähäni muodostui idea, josta myöhemmin muodostui Cased.

Katariinan löytämässä kirjassa teorisoidaan 90-luvun avaruussotia.

Tarinan kerrontatyylissä on kuitenkin twisti. Tarinasta tullaan kertomaan hyvin paljon takaumina ja nämä takaumat toimivat myös usein juonellisesti tärkeiden pointtien selvittämiseen. Nämä takaumat tullaan esittämään motion comicien avulla.

Tiimi onkin se asia, josta olen kaikkein eniten kiitollinen. Vaatii joko äärimmäistä rohkeutta tai suuremnmoista tyhmyyttä lähteä tekemään elokuvaa minun mainospuheideni jälkeen. Olematta varma kumpaa tiimissäni sikiää (luultavasti molempia) sain kuitenkin tunnollisen ja osaavan porukan, joka ainakin toistaiseksi on kestänyt olemassaoloani keskimääräistä ihmisolentoa paremmin. Edellämainittu graafikkomestari "Captain Motion Comic" Roosa ilmeisesti omaa vakoilulaitteita ajatuksiini, visuaalisen perkelöitymisen mestari Annika pitää huolta siitä, että se mitä kameralla osoitamme näyttää varmasti niin BBC-laadulta, että sitä ei Tumblrin pinttyneinkään fanityttö erota, markkinoinnin suurruhtinatar Susanna pitää naurettavalla painolla siunatut laitteet vakaana ja pyörimässä sillä aikaa kun minä kompastelen linssin toisella puolella ja tietenkin vastanäyttelijäni Katariina, joka ei suostu luopumaan hurmaavuudestaan, vaan laittaa ulkoavaruuden valloittajankin näyttämään ja kuulostamaan joka miehen (tai oikeastaan naisenkin) unelmalta.

Katariina maskeerattavana.

Kenties kaikkein isoin murheenkryyni on kuitenkin ollut laitteiston kanssa. Koulun tiloissa kuvaamisessa on se pieni varjopuoli, että kuvauslaitteisto on hyvin haluttua tavaraa. Käytännössä saimme aikatauluttaa kaiken aika lahjakkaasti uusiksi, kun huomasimme, että tavarat liitävät milloin missäkin päin pientä universumiamme. Lopulta päädyimme kuvaamaan koko hoidon yhdellä ainoalla kameralla. Se ei kuitenkaan ole välttämättä huonokaan asia, mikkejä kun on vain yksi ja kuvaustilat ovat hyvin pieniä. Lisäksi laitteiden paino on sen verran naurettava, että kuvaajaa on pakko vaihtaa tasaisin väliajoin.

Susanna valmistelee kameraa kuvauksia varten.

Noin muuten kaikki alkaa näyttää jo hyvältä. Grafiikkaa alkaa olla sen verran paljon, että Susanna pääsee aiheuttamaan yleistä paheksuntaa ja kaaosta markkinointimateriaalien kanssa ja torstaina jatkuvissa kuvauksissa pääsemme Katariinan kanssa jo ihan oikeisiin keskusteluihin (woooo!)

Tässä kaikki tältä erää. Tavataan taas ja pitäkää silmänne kainuulaisessa pressissä.

Ps. Kyllä. Meillä on Kekkosen alttari. Deal with it.

Siinä vaiheessa kun tuotantoyhtiömme Cloudberry Servicen projektipäällikkö Marko Karvonen ilmaisi elokuvan tekemisen olevan mahdollista, räjähti pääni harvinaisen lahjakkaasti. Nyt kun viimein pääsisin johtamaan oikeaa elokuvatuotantoa... mitä oikein tehdä? Kyllähän minulla tarinoita riitti, on aina riittänyt, mutta nyt puhuttiin pätkästä, jolla aloittaisin mahdollisen tulevan urani elokuvien parissa. Kahlattuani päätarinauniversumini kaikki pienet ja suuret henkilötarinat sekä juoniperkelöitymät läpi tulin siihen tulokseen, että mikään olemassaoleva tuotokseni ei ole toteutettavissa käytettävissä olevassa ajassa. Jäi siis vain yksi vaihtoehto. Minun piti luoda jotain uutta.



Mikä Cased sitten on? Vuonna 2008 maapallolle laskeutui organismi, joka otti eläviä olentoja valtaansa ja väänsi näiden synnynnäiset kyvyt äärimmilleen, luoden kaappaamastaan olennosta hirviömäisen, mutta tehokkaamman version. Organismien saadessa valtaansa ihmisiä, näille heräsi tietoisuus ja nämä alkoivat systemaattisesti levittämään symbioottitartuntaa. Sota puhkesi ihmisten ja symbioottien välille, mutta kahdenkymmenen vuoden tuhoisan sotimisen jälkeen ihmiset selvisivät sodasta voittajina.
Mutta vain muutamia päiviä sodan loppumisen jälkeen ihmisten keskinäiset kiistat pääsivät jälleen valloilleen ja Euroopan hallintomaiden sodan ajaksi pimentoon jääneet maat julistautuivat uuden maailman hallitsijoiksi. YK:n joukot hyökkäsivät sodan voitokkaan osapuolen, sotilasjärjestö N.S.E.F:n (Northern Symbiote Elimination Force) kimppuun ja yllätysmomenttinsa ansiosta onnistuivat kukistamaan nämä.


Yksi N.S.E.F-sotilas, komentaja Jarvis Holloway kuitenkin määrätään pakenemaan tuhon tieltä ja tämän osastonjohtaja syöksee tämän Yhdysvaltojen parhaiten suojeltuun bunkkeriin suojelemaan N.S.E.F:n salaisinta objektia, joka on lukittu Jarvikselle tyrkättyyn salkkuun. Viime hetkellä bunkkeriin lastinsa kanssa selviytynyt Jarvis jää jumiin ja hänen täytyy jäädä odottamaan päivää, jolloin hän pääsisi takaisin maan päälle. Hän ei kuitenkaan ole bunkkerissa yksin, vaan hän joutuu jakamaan paikan sodalta piiloutuneen symbiootti Zoeyn kanssa. Entiset sodan vastapuolen edustajat joutuvat oppimaan sietämään toisiaan ja elämään yhdessä vastakkainasettelustaan huolimatta. Kaksikolle selviää kuitenkin pian, että bunkkeri ei ole aivan sitä miltä näyttää ja heille selviää pian, että vuosikymmenien sodan taustalla on tekijöitä, joita he eivät osanneet arvata.

Kuvauspaikalle ilmestynyt Seppuku-Möykky oli ilmeisesti saanut sarjakuvista tarpeekseen.

Kun aloin miettimään tarinan visuaalista kerrontaa naurahtelin muutaman kerran sille, miten kuvittelin kaikki tapahtumat kuin sarjakuvan ruutuina. Jossakin vaiheessa mielessäni alkoi herätä idea sekoittaa sarjakuvaa jotenkin elokuvaan ja lopulta Iron Man Extremis -motion comicia katsoessani tajusin, miten siistiä olisi tutkia hahmojen mieliä sarjakuvien avulla. Ja siitä se sitten lähti. Minulla kävi tuuri, sillä tiimissäni oli sarjakuvien parissa varttunut lahjakas piirtäjä, jonka visuaalinen ajattelu osui pelottavan samoihin omani kanssa. Minun tarvitsi vain aloittaa lause ja hän tiesi jo tarkalleen mitä tehdä.

Mitä viimeisen kahden viikon aikana on sitten tapahtunut? Homma alkoi purkuhelvetillä. Tai oikeastaan... helvetti ei kuvaa sitä tarpeeksi hyvin. Tämä kuva sen sijaan kuvaa.
Lavatuksen lisäksi meidän piti myös murehtia maskeerauksesta ja vaatetuksesta. Luojan kiitos Annika pysyi hommassa kartalla, sillä oma pääni meinasi menna liian monta kertaa sekaisin lukuisten päällekkäisten tehtävien kanssa.



Kuvauksia on kestänyt nyt lavastuvaiheen jälkeen aika tasan viikko ja tällä hetkellä makaan kotona kuvaustauolla. Lomaksi tätä ei voi kutsua, sillä käsikirjoituksen toinen osa pitää olla viimeisteltynä torstaina. Tänään juoksin pressin haastateltavana ja huomenna yritän keksiä luovia ratkaisuja kuvauksissa tarvittaviin proppeihin.
Mikä minua kuitenkin eniten huolestuttaa, on oma näyttelemiseni. Koska halusin pitää tiimin pienenä (eikä lähipiirini tunne paljoakaan näyttelytaitoisia mieshenkilöitä) päätin ottaa Jarviksen roolin itse. Kuvaukset ovatkin olleet välillä vähän liikaa sitä, että lausun englantini päin kuuluisaa havupuuta ja vääntelen naamani hyvin epäilyttävän näköisiin asentoihin. En ole kovinkaan kokenut esiintyjä, joten minun on pakko yrittää tehdä asialle jotain nyt tauon aikana.

Näihin tunnelmiin päätän tämän katsauksen. Suurella todennäköisyydellä tulen työskentelemään Casedin parissa vielä useamman kuukauden, joten siunaan teitä luultavasti vielä muutamalla kuvaoksennuksella ennen julkistuspäivää. Toiveissa olisi saada vähintään Kajaaniin jonkinlaista häppeninkiä elokuvan ympärille. Saa nähdä, miten hurjiin juttuihin tuotantoyhtiö lähtee mukaan.


Casedin virallinen sivusto 
Casedin Facebook-sivu